Naisen erikoinen sairaus – jalat painavat 200 kiloa!

Ohhoh! · Terhi Piiroinen

Pohjois-Englannissa elävällä 33-vuotiaalla Mandy Sellarsilla on harvinainen sairaus, jonka takia naisen alaraajat kasvavat holtittomasti. Toinen hänen jaloistaan painaa yksin 95 kiloa. Liikkuminen vaatii runsaasti voimia, eivätkä lääkärit osaa auttaa mystisen sairauden hoitamisessa.

Ylisuurten jalkojensa kanssa elävä Mandy Sellars selviytyy arjestaan terveiden ihmisten tavoin, vaikkakin tavalliset askareet tuottavat hänelle suuresti tuskaa ja vievät runsaasti aikaa. Silti hän työskentelee eläinten parissa ja toteuttaa unelmiaan. Mandyn elämää varjostaa jatkuva riski siitä, että sydän ei enää pysty pumppaamaan tarpeeksi verta jättikokoisiin alaraajoihin.

Hän suunnittelee molempien jalkojen amputoimista, jotta voisi liikkua paremmin proteesien avulla ja elää täysipainoisemmin. Hän on kuitenkin jo selättänyt lapsuudesta asti kohtaamansa epäilykset siitä, että tulisi menehtymään tautiin ennen murrosikää. Reipasmielinen Mandy ei halua tuhlata elämäänsä murehtimiseen, vaan jatkaa itsevarmana kohti tulevaisuutta.