Etanan teininä syönyt mies kuoli – vedonlyönnillä traagiset seuraukset

Ohhoh! · Tim Isokivi

Uutisoimme viime keväänä australialaisesta Sam Ballardista, joka halvaantui nieltyään etanan. Lupaava rugbypelaaja oli saanut etanalta Angiostrongylus cantonensis -loistartunnan.

Nyt Ballard on kuollut. Hän menehtyi Independent-lehden mukaan Sydneyssä sijaitsevassa sairaalassa perheensä ja ystäviensä ympäröimänä. Viimeisinä sanoinaan mies kertoi äidilleen rakastavansa häntä.

Ballard söi elävän etanan ystävien yllyttämänä vuonna 2010. Tuolloin 19-vuotias nuorukainen vajosi koomaan saatuaan etanalta yleensä rottien levittämän loisen.

Herättyään koomasta 400 vuorokautta myöhemmin Ballardilla todettiin aivovamma, ja hän halvaantui kaulasta alaspäin. Nuori mies tarvitsi tilansa vuoksi jatkuvaa huolenpitoa.