Operaattori rysän päältä kiinni – hidastaa Skypen yhteyksiä tahallaan

Digi Viihdeuutiset · Stara.fi

Yhdysvaltalainen puhelinoperaattorin Sprint on jäänyt kiinni testeissä, jotka selvittivät suositun Skype-palvelun yhteyksien hidastumista. Operaattorin huomattiin Massachusetts yliopiston suorittamissa testeissä hidastavan tahallisesti Microsoftin nykyisin omistaman Skypen verkkoyhteyksiä asiakkailleen.

Testi suoritettiin älypuhelinten Wehe-sovelluksella, jolla yli 100.000 kuluttajaa testasi ja analysoi verkkoyhteyksien nopeuksia. Sovelluksella pyritään selvittämään vaikuttavatko operaattorit sovelluskohtaisesti asiakkaidensa verkkoyhteyksien nopeuksiin. Tuloksia analysoitaessa tutkijat huomasivat, että operaattorin tarjoaman verkkoyhteyden nopeus laski Skypen sovellusta käytettäessä.

Asiasta uutisoineen Fortune-talouslehden mukaan Sprint oli ainoa operaattori, jonka todettiin hidastavan Skypen nopeuksia. Hidastamista havaittiin peräti 34 prosentissa kaikista 1.968 testistä 18. tammikuuta ja 15. lokakuuta välisenä aikana. Skypen hidastaminen oli kahdeksan kuukauden testin aikana säännöllistä ja sitä tapahtui ympäri Yhdysvaltoja, joten sen katsotaan olevan tarkoituksellista.

Syynä hidastamiselle pidetään sitä, että Microsoftin Skype on Sprintin oman vastaavan sovelluksen kilpailija. Sprint ja Microsoft eivät kumpikaan ole kommentoineet paljastusta. Aiemmin vastaavia havaintoja operaattorien toiminnasta on tehty muun muassa Netflixin ja YouTuben osalta.

Uusimmat