Saako flunssaisena treenata? Urheilulääkäri vastasi

Lifestyle Terveys · Terhi Piiroinen

Heräät aamulla ja tunnet nielun olevan karhea. Kahvia juodessa huomaa jo niiskuttavansa nenää. Onko aamun salitreeni peruttava?

Men’s Health on kysynyt asiaa urheilulääketieteeseen erikoistuneelta Drew Watsonilta. Hänen mukaansa oireet kannattaa jakaa kaulan yläpuolella ja alapuolella oleviin tuntemuksiin.

Mikäli tuntee nenän tukkoisuutta ja pientä kurkkukipua, voi lähteä treenaamaan kevyemmällä harjoituksella. Toki tässäkin kohtaa kannattaa kuunnella omaa kehoa ja sen energiatasoja.

Pikkuflunssassa voi panostaa isojen painojen sijaan toistoihin ja kevyeen kuntoharjoitteluun. Tällöin tulee muistaa kuntolaitteiden huolellinen putsaaminen harjoittelun jälkeen. Myös kädet pitää pestä kyynärpäitä myöten. Harjoitukset pitää jättää väliin, jos olo on kehno tai oireet tuntuvat kaulan alapuolella.

Mikäli yskii, voi pahoin, oksentaa tai kärsii ripulista, ei kuntoilua tai urheilua saa harrastaa. Nivelkivut ja kuume käskevät jäämään sängynpohjalle toipumaan. Puolikuntoisena urheileminen voi altistaa ikäville jälkitaudeille, nestehukalle tai jopa tajunnan menettämiselle.

Uusimmat