Paris Hilton pelasti ystävänsä – esti ajamasta humalassa

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Seurapiiritähti Paris Hilton vaikuttaa ottaneen oppia omista virheistään. Aikoinaan rattijuopumuksesta pidätetty miljonääri on nyt estänyt ystäväänsä tekemästä samaa mokaa.

Poliisit hälytettiin viikonloppuna Paris Hiltonin Los Angelesissa sijaitseviin juhliin. Paikalla ollut mies kertoi talon omistajan vieneen hänen autonsa avaimet.

Hiltonilla oli hyvä syy avainten pimittämiseen. Nimeämätön juhlija oli nauttinut alkoholia, eikä tähti halunnut antaa hänen ajaa autoaan. TMZ:n mukaan mies päätyi poistumaan kotiinsa Uberin avulla.

Paris Hilton tuli itse pidätetyksi rattijuopumuksesta vuonna 2006 ollessaan matkalla hampurilaisravintolaan. Hän sai teostaan kolmen vuoden ehdonalais- ja sakkorangaistuksen.

Uusimmat