Suomen Huutokauppakeisari laajensi Espanjaan – Markku saa oman ohjelmansa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomen huutokauppakeisari Aki Palsanmäki ja hänen vaimonsa Heli ovat nousseet muutamassa vuodessa maan seuratuimepien televisiotähtien joukkoon. Suomessa pariskunta on myynyt kaikkea mahdollista huutokaupoissaan, mutta ensi keväänä huutokauppakeisari suuntaa etelän aurinkoon.

Aki ja Heli perustavat nimittäin tulevalla tuotantokaudella huutokaupan Espanjan Aurinkorannikolle. Huutokauppa turistien kansoittamilla rannoilla ei ole pelkkää auringonpaistetta, sillä helteiden jälkeen saapuvat syysmyrskyt, jotka saavat huutokaupan tulvimaan. Lattialla onkin yhtäkkiä kymmenen senttiä vettä.

Markku rantautuu auttamaan Palsanmäkiä, ja loupulta myös hän on huutokaupattavana. Suomen huutokauppakeisarin espanjalainen kausi yllättää ostopaikoillaan ja tavaroillaan, mutta myös persoonalliset myyjät tuovat kaudelle oman aurinkoisen mausteensa. Suomen huutokauppakeisari Epsanjassa alkaa huhtikuussa Nelosella ja Ruudussa.

Markku saa oman ohjelmansa

Markku Saukko on tullut tunnetuksi Suomen Huutokauppakeisari -sarjan apurina. Hänen käsissään uuden elämän saavat niin rikkoutuneet esineet kuin laitteetkin. Design by Markku -tuotteet alkavat olla huutokaupassa jo käsite. Nyt Markku on saanut oman spin off -televisiosarjansa.

Markku hoitaa -sarjassa Markku rientää ystävänsä Timon kanssa tarvikkeita pursuvalla pakettiautolla auttamaan ihmisiä ympäri Suomen. Olipa avunpyyntö pieni tai suuri, sellaista kohdetta ei olekaan, jonne Markku ja Timo eivät toisi tullessaan hyvää mieltä.

Suomen huutokauppakeisari esittää: Markku hoitaa -sarjassa Markku ja Timo remontoivat muun muassa lastenhuoneen, pitävät kauneussalonkia ja auttavat keppihevosten ompelussa. Jokaisessa jaksossa yksi kohteista on julkisuudesta tutun henkilön kummikohde.