Ystävät nauroivat vauvan nimelle – äiti perui vauvajuhlat

Viihdeuutiset · Stara.fi

Ei nimi miestä pahenna, ja sama koskee naista. Maailmalta kantautuu ajoittain tietoja hyvin erikoisista nimistä, ja äskettäin kerroimme miten lentoyhtiön henkilökunta purskahti nauramaan huomattuaan lapsen etunimen olevan Abcde. Samannimisiä on Yhdysvalloissa tosin jo satoja.

Nyt eräs perheenäiti on ottanut raskaasti läheistensä reaktion lapsensa erikoiseen nimeen. Äiti oli valinnut vielä syntymättömälle lapselleen nimeksi Squire Sebastian Senator, joka aiheutti ihmetystä ja hilpeyttä läheisissä. Reaktiosta suivaantunut äiti päätti sen jälkeen perua kaavailemansa vauvajuhlat.

Sittemmin tapaus on saanut suuret mittasuhteet, kun tieto nimivalinnasta levisi sosiaaliseen mediaan. Äiti perusteli päätöstään juhlien perumisesta sillä, että hänen läheisensä ja ystävänsä olivat ”puhuneet paskaa” hänen syntymättömästä lapsestaan. Äiti ihmettelee miten toiset voivat tuomita syntymättömän lapsen tämän nimen perusteella. Hän korostaa, ettei ollut nimeä valitessaan hullu, juovuksissa tai mieleltään järkkynyt.

Uusimmat