Nainen kokeili terveystrendiä – sai sydänkohtauksen ja vajosi koomaan

Viihdeuutiset · Stara.fi

Verkossa liikuu tietoja monenlaisista terveyteen vaikuttavista trendeistä, jotka kaikki eivät suinkaan ole väitteistä huolimatta terveellisiä. Eräs niistä on sosiaalisessa mediassa parhaillaan leviävä väite, jonka mukaan soijakastikkeen juominen toimisi hyvänä suolen puhdistajana.

Illinoisin yliopiston professori on nyt paljastanut verkossa julkaisemallaan videolla, että 39-vuotias nainen sai 3. joulukuuta sydänkohtauksen ja vajosi koomaan juotuaan verkosta löytämiensä ohjeiden mukaisesti litran soijakastiketta kahdessa tunnissa. Lisäksi nainen sai professorin mukaan vakavia hermovaurioita, Health-lehti raportoi.

Naisen kerrotaan yrittäneen poistaa tempauksellaan haitallisia aineita kehostaan, mutta tulos olikin jotain aivan muuta. Kehoon päässyt liian suuri määrä suolaa, noin 150 grammaa. Tapaus ei ole ainoa laatuaan, sillä vuonna 2013 teinipoika vaipui niin ikään koomaan juotuaan lähes litran soijakastiketta. Poika pääsi nopeasti sairaalahoitoon, ja oli koomassa viiden päivän ajan. Molemmat tapaukset ovat esimerkkejä siitä, että kaikkia verkossa leviäviä terveystrendejä ei kannata ottaa tosissaan.