Godzilla tekee paluun valkokankaalle – traileri julkaistiin

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Jättiläishirviö Godzilla on tallonut kaupunkeja maan tasalle elokuvissa jo yli 60 vuoden ajan. Nyt vuoden 2014 amerikkalainen Godzilla-elokuva on saamassa jatkoa.

Pelkän nimikkohahmon lisäksi Godzilla: King of the Monsters tuo valkokankaalle myös joukon muita japanilaisen Toho-yhtiön hirviöitä. Godzilla saa vastaansa muun muassa perhosmaisen Mothran ja perivihollisensa, lohikäärmettä muistuttavan Ghidoran.

Hirviöiden ohella Godzilla: King of the Monstersissa nähdään muun muassa Stranger Things -teinitähti Millie Bobby Brown, Vera Farmiga ja Thomas Middleditch. Toukokuussa 2019 ensi-iltansa saavan elokuvan tuore traileri on juuri julkaistu verkossa.

 

Uusimmat