Kuntoilumotivaatio hukassa? Nämä 6 vinkkiä auttavat

Fitness Lifestyle · Terhi Piiroinen

Kuntosalit täyttyvät tammikuussa äärimmilleen. Osa ihmisistä lopettaa salikäynnit syksyn ensihuuman jälkeen ja pitävät loppuvuoden taukoa ennen tammikuun järisyttävää kuntoilubuumia. Järkevintä olisi lähteä kuntoilemaan jo nyt.

Kuntosalitreenistä voi tulla tylsää suorittamista ja rutiininomaista läpi viemistä. Pienillä muutoksilla voi saavuttaa lisää intoa ja tarmoa treeniin. Helpoin keino muutoksiin on muuttaa liikesarjojen paikkoja. Kannattaa myös asettaa itselleen selkeitä tavoitteita sen sijaan, että käy ainoastaan heilumassa kuntosalilla.

Vaikka ennen kuntoilua voisi kyllästyttää ja väsyttää, on treenistä saavutettu hyöty ja mieliala lähes aina positiivinen. Mieti oloa, minkä saavutat onnistuneen kuntoiluharjoituksen avulla. Samalla voi pohtia kuntoilusta saavutettavia terveyshyötyjä sekä mielelle että keholle, Elite Daily muistuttaa.

Onnistumiset tulee palkita. Palkinnon ei tarvitse olla kallis esine, vaan elokuvateatteriin meneminen voi riittää. Jos kuntosalille lähteminen tuntuu silti aivan ylitsepääsemättömältä, voi treenin tehdä kokonaisuudessaan kotona. Tällöin ei tarvitse miettiä sopivaa ajankohtaa, kun harjoituksen voi käydä läpi vaikkapa viiden aikaan aamulla niin halutessaan. Käsipainot, kumilanka ja harjanvarsi riittävät välineiksi.