Tipaton tammikuu ja treffit tulossa? Tässä vinkit deitti-iltaan

Lifestyle · Terhi Piiroinen

Treffeillä suunnataan perinteisesti syömään ja ehkäpä drinkeille. Toki ensitapaaminen voi tapahtua myös kahvikupposen ääressä, mutta usein lasillinen kuuluu kuvioon. Tipatonta tammikuuta viettävien kannattaa harkita treffi-illan ohjelmaa uudesta näkökulmasta.

Uuteen ihmiseen tutustuu parhaiten hauskan tekemisen merkeissä. Kannattaa miettiä treffejä tapaamisena, jolloin pääsee harrastamaan mukavaa aktiviteettia, kuten laskettelua, lumikenkäilyä tai retkiluistelua. Myös perinteinen ulkoilu ja lenkkeily sekä sen päälle nautittu kaakao voi olla todella romanttinen tapa tavata deittiä.

Menkää museoon, kirjastoon tai taidenäyttelyyn. Treffit voi viettää ilman alkoholia myös konsertista tai teatteriesityksestä nauttien. Illan ohjelmaa ei kannata miettiä liikaa, mutta alkuperäisissä suunnitelmissa on hyvä pysyä, jotta esimerkiksi deitin vaatetus on asianmukainen. Toisinaan paras treffi-ilta voi olla toisen kotona elokuvia katsellen.