Lumikupoli peittää Suomen – raju myräkkä iskemässä jo Turkuun

Viihdeuutiset · Stara.fi

Eteläiseen Suomeen on ennustettu täksi yöksi ja huomiseksi päiväksi erittäin runsasta lumisadetta. Suomen valtaava lumikupoli on jo ehtinyt rantautua Turun seudulle, jossa pyryttää jo sakeasti. Lounais-Suomesta lumimyräkkä leviää yön aikana koko Etelä-Suomeen.

Lumisade alkaa jo aamuyöllä ja lunta voi kertyä päivän aikana noin 20 senttimetriä. Traffic Management Finlandin liikennekeskukset seuraavat liikennettä ja tiedottavat liikennetilanteesta ja mahdollisista häiriöistä ympäri vuorokauden. Lumimyräkän ennustetaan aiheuttavan haasteita juna- sekä tieliikenteelle erityisesti pääkaupunkiseudulla.

– Huomenna mahdollisuuksien mukaan kannattaa pitää etäpäivä, sillä näillä näkymin myös joukkoliikenne tulee olemaan vaikeuksissa, kertoo ITM Finlandin yksikön päällikkö Mika Jaatinen.

Junaliikenteessä on varauduttu hankaliin sääolosuhteisiin perumalla osan pääkaupunkiseudun lähiliikenteen junavuoroista. Torstaina A- ja K-junat ajetaan 20 minuutin vuorovälein. Lisäksi perutaan pääradalla kaikki D-junat ja Helsingistä kello 15:51 lähtevä R-juna. Rantaradalla perutaan lisäksi kaikki Y-junat, paitsi Karjaalta aamulla kello 5:43 Helsinkiin lähtevä Y-juna. Kaukoliikenteen junavuorot pyritään ajamaan normaalien aikataulujen mukaan.

Tieliikenteessä voi olla haasteita lumimyräkän vuoksi. Aamukahdeksaan mennessä lumikertymä voi olla jo noin 10 senttimetriä. Lunta tulee arvioiden mukaan pyryttämään koko päivän, joten helpotusta ei ole liikenteeseen luvassa. Päivän aikana sade voi tulla vetenä tai lumiräntänä ja iltaliikenteen alkuun mennessä lumikertymä on noin 15-20 senttimetriä. Sateen pitäisi loppua iltaan mennessä.

Uusimmat