Muistatko vielä VHS-kasetit? Kansitaide oli näin tyylikästä

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Videonauhurit ja VHS-kasetit kuuluivat kultaiseen 80-lukuun. Televisiosta oli mahdollista nauhoittaa ohjelmia tyhjille VHS-kaseteille. Nyt on esitelty tallentamiseen tarkoitettujen VHS-kasettien kansigrafiikkaa.

Tyhjien VHS-kasettien tallennusaika oli ensin 120 minuuttia, mutta määrä tuplaantui myöhemmin. VHS-kasettien grafiikat olivat yksinkertaisia ja yleensä eri värisistä symboleista koostuvia. Youtubeen on julkaistu VHS-kasettien kansitaiteen esittelyvideo.

Animoidussa esittelyvideossa on editoitu tuttuja merkkejä. Kaikki 80-luvulla eläneet tunnistavat grafiikoista ainakin muutaman. Osa päällysti VHS-kotelon uudelleen nauhoittamisen jälkeen esimerkiksi julisteilla ja kontaktimuovilla.

Uusimmat