Havaijille maailman tiukin tupakkalaki – ikärajaksi 100 vuotta!

Lifestyle Terveys · Terhi Piiroinen

Tupakoiminen oli muodikasta 1900-luvun ensimmäisinä vuosikymmeninä, mutta nykyisin sen aiheuttamia terveysvaaroja kavahdetaan. Tupakoimisesta on tullut yleisesti paheksuttava tapa, jota kontrolloidaan tiukasti myös lakien ja tupakan hintoihin vaikuttavan verotuksen avulla.

Yhdysvaltojen Tyynellä merellä sijaitseva Havaijin osavaltio on asettanut nykyisen tupakan myymisen ikärajan 21 vuoteen. Osavaltion demokraatteja edustava Richard Creagan kuitenkin esittää, että saarialueen tupakkalakia muutettaisiin entistäkin tiukemmaksi siten, että ikäraja nostettaisiin ensi vuonna 30 ikävuoteen.

Samassa esityksessä kaavaillaan, että vuonna 2021 tupakan ikäraja on 40 vuotta, vuonna 2022 se olisi jo 50 vuotta ja siitä seuraavana vuonna tupakkaa saisi ostaa ainoastaan yli 60-vuotiaat. Ikäraja asetettaisiin sataan vuoteen vuonna 2024, Hawaii Tribune-Herald uutisoi.