Realityjulkkis Johanna Pulkkinen julkisti ilouutisen: ”Nähtiin ekaa kertaa meiän pieni”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Julkkisneitokainen Johanna Pulkkinen tuli suomalaisille tutuksi alunperin Big Brother -ohjelmasta, mutta sittemmin hänet on nähty myös muun muassa Viidakon tähtösissä ja Aurinkorannan tähtösissä. Sittemmin Johanna perusti perheen ja nykyisin hän on jo pienen Hugo-pojan äiti.

Nyt poika on saamassa seuraa, sillä Johanna paljasti sosiaalisessa mediassa olevansa raskaana. Pienokaisella on kaikki hyvin ja laskettu aika on päivityksen perusteella elokuussa.

– Tänään nähtiin ekaa kertaa meiän pieni. Vauhtia riitti yhtä paljon kun Hugolla. Kaikki näytti siltä kun piti tässä vaiheessa. Elokuuta odotellessa, Johanna Pulkkinen kirjoitti

Valtavat silikonirinnat ja erinäisiä muita täytteitä vartaloonsa jo aiemmin hankkinut Johanna Pulkkinen julkaisi aikoinaan verkossa myös kohua aiheuttaneen videon, jossa hänen huuliinsa lisättiin kauneusklinikalla keinotekoista täytettä. Hänellä on nykyisin lähes 18.000 seuraajaa Instagramissa.

Uusimmat