Saara Aalto kaatui rajusti Dancing on Ice -harjoituksissa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomalainen laulajatähti Saara Aalto nousi kansainväliseksi tähdeksi osallistumalla taannoin Britannian X Factor -kilpailuun ja sijoituttuaan kilpailussa toiseksi. Viime viikkoina Aalto on saanut kunnian osallistua niin ikään huippusuosittuun Dancing on Ice -ohjelmaan, ja hänestä on jo muodostunut yksi kilpailun suosikeista.

https://www.instagram.com/p/Btgxg_EFFxR/

Eilen Saara julkaisi kulissien takaa ikävän päivityksen, jonka mukaan hän kaatui harjoituksissa rajusti juuri ennen suoran lähetyksen alkamista. Kuten televisiosta sunnuntaina saatiin nähdä, ei kaatuminen haitannut siitä syntyneestä kuhmusta huolimatta Saaran ja hänen parinsa esitystä. Suomalaisella sisulla Saara pääsi tuostakin takaiskusta yli.

Reilu viikko sitten Saara esitti upean tanssin itselleen hyvin läheisen Frozen-elokuvan Elsa-prinsessana. Frozen-elokuvan tunnuskappale Let it Go tunnetaan Saaran bravuurina, jonka hän on esittänyt lukemattomilla eri kielillä, joten hän päätti laulaa ja jäätanssia samassa esityksessä. Vastaavaa ei ole kukaan aiemmin tehnyt. Esitys nostatti kuitenkin someraivon, koska laulamista pidettiin epäreiluna.