Instagram-tähdet menettivät yhtäkkiä valtavasti seuraajia – taustalla yllättävä syy

Digi · Tim Isokivi

Lukuisat Instagram-käyttäjät ympäri maailmaa joutuivat tyrmistymään keskiviikkona. He olivat menettäneet yllättäen runsain määrin seuraajia, joissain tapauksissa tuhansia tai jopa miljoonia.

Seuraajakato vaikutti erityisesti monien tähtien ja brändien Instagram-tileihin. Esimerkiksi Katy Perry menetti 900 000 seuraajaa. Kylie Jenneriltä katosi Forbes-lehden mukaan seuraajia jopa 2,5 miljoonaa kappaletta.

Moni epäili kyse olleen Instagramin yrityksestä puhdistaa palvelu valetileistä. Yhtiö on aikaisemmin ilmoittanut ottavansa järeät keinot käyttöön hävittääkseen tekaistut Instagram-tilit.

Instagramin mukaan seuraajien katoamisessa ei ollut kuitenkaan kyse valetilien joukkohävityksestä. Yhtiön tiedotteen mukaan kyse on määrittelemättömästä viasta, jota korjataan parhaillaan.

 

Uusimmat