RIP Opportunity – hiekkamyrsky oli Mars-luotaimelle liikaa

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Jopa 15 vuoden ajan Marsin pintaa tutkineen Opportunity-luotaimen tehtävä on tullut päätökseen. Avaruushallinto NASA ilmoitti luotaimen olevan virallisesti kuollut.

Opportunity otti maahan viimeksi yhteyttä kahdeksan kuukautta sitten jouduttuaan hiekkamyrskyn keskelle. NASA yritti tavoittaa luotaimen vielä kerran tiistaina, mutta Opportunity pysytteli hiljaisena.

– Vahvoin kiitollisuuden tuntein julistan Opportunityn tehtävän päättyneen. Luotain muutti ymmärrystämme Marsista, NASAn Thomas Zurbuchen kuvaili The Guardianin mukaan.

Opportunity ja Spirit -luotaimet lähetettiin Marsiin vuonna 2003 alun perin 90 päivää kestäväksi suunniteltua tehtävää varten. Opportunity tutki Marsia lopulta yhteensä 15 vuoden ajan, vielä senkin jälkeen kun Spirit lopetti toimintansa vuonna 2010.

 

Uusimmat