Julkkisten alastonkuvia levittänyt jäi kiinni – vaaditaan kolmen vuoden tuomiota

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Vuonna 2014 verkkoon vuodettiin Jennifer Lawrencen ja lukuisten muiden tähtien alastonkuvia. Poliisit pidättivät sittemmin viisi niin kutsuttuun celebgate-kohuun yhdistettyä henkilöä.

Yksi pidätetyistä on opettajana Yhdysvaltojen Virginian Mechanisvillessä sijaitsevassa high schoolissa työskennellyt Christopher Brannan. Hän myönsi lokakuussa syyllistyneensä identiteettivarkauteen ja suojattuun tietokoneeseen murtautumiseen.

Associated Press -uutistoimiston mukaan liittovaltion syyttäjät vaativat Brannanille nyt kolmen vuoden vankeustuomiota. Hänen uhreihinsa kuuluivat muun muassa näyttelijät Jennifer Lawrence ja Mary Elizabeth Winstead.