Fanit tyrmistyivät – Netflix vaihtoi suosikkielokuvan lopun?

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Ryan Goslingin ja Rachel McAdamsin tähdittämä The Notebook – Rakkauden sivut lukeutuu 2000-luvun rakastetuimpiin romanttisiin elokuviin. Siksi monet Netflixin brittiläiset käyttäjät olivatkin innoissaan elokuvan saavuttua palvelun valikoimiin.

Iso-Britannian Netflixistä The Notebookia katsoneet ovat kuitenkin tyrmistyneet. Elokuvan loppu on suoratoistopalvelussa toisenlainen kuin elokuvateattereissa ja dvd:llä.

Elokuvan alkuperäinen versio päättyy kohtaukseen jossa päähenkilöt kuolevat nukkuessaan yhdessä vanhainkodissa. Netflix-versio sensijaan loppuu jo ennen kyseistä kohtausta, jättäen päähenkilöiden kohtalon epäselväksi.

Vaihtoehtoinen loppuratkaisu herätti runsaasti kritiikkiä sosiaalisessa mediassa. Suoratoistopalvelu ei ole kuitenkaan toistaiseksi kommentoinut, miksi Nicholas Sparksin kirjaan perustuvan elokuvan loppua on muutettu.