Jessica Chastain paljasti: Elokuvahistorian verisin kohtaus Se-elokuvan jatko-osassa

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Stephen Kingin kirjaan perustuva Se-elokuva saa tänä vuonna jatko-osan, joka kattaa alkuperäisen jättiromaanin jälkimmäisen puoliskon. Yksi elokuvan tähdistä on aikuista Beverly Marshia esittävä Jessica Chastain.

Chastain tarjosi Se – Toinen luku -elokuvasta esimakua Jimmy Fallonin Tonight Show -sarjan haastattelussa. Tähti väittää tulevassa elokuvassa olevan mukaan mahdollisesti elokuvahistorian verisin kohtaus.

– Elokuvassa on kohtaus, jonka joku sanoi kuvauksissa sisältäneen enemmän verta kuin missään aiemmassa kauhuelokuvassa. Poistin tekoverta silmistäni vielä seuraavanakin päivänä, Chastain avautuu.

Andres Muschiettin ohjaaman jatko-osan päärooleissa nähdään myös James McAvoy, Bill Hader, Isaiah Mustafa, Jay Ryan ja tietenkin Bill Skarsgård. Se – Toinen luku saa ensi-iltansa Yhdysvalloissa 6. syyskuuta.