Pojan ja koiran yhteinen pesäpallopeli – toinen lyö ja toinen noutaa

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Pesäpallon tai baseballin lyöntiharjoituksia voi tehdä kaverin tai erilaisten apuvälineiden avulla. Eräällä pikkupojalla on apunaan oma koira, joka aina noutaa pallon pojalle takaisin. Sillä aikaa tenava on tekevinään juoksuja.

Olemme kertoneet suloisesta kaksikosta ennenkin, jossa pikkupoika ja hänen koiransa ovat innostuneet pelaamaan pesäpalloa. Koiran ja pojan leikki on oiva osoitus siitä, että toisinaan yksinkertaiset huvit ovat kaikista nautinnollisempia. Pelailusta hyötyvät sekä poika että koira, sillä molemmat pääsevät harjoittelemaan omaa osuuttaan.

Pikkupoika lyö palloa koiralle. Sen jälkeen se juoksee tekemään pisteitä, kunnes koira tuo pallon takaisin. Paras kohta lienee kuitenkin se, kun vesseli asettaa pallon uudestaan telineeseen ja valmistautuu lyömään. Hän pyyhkäisee nenänsä hihaan kuin isommatkin pelaajat konsanaan.