Mies on todellinen marakassimestari! Lasten suosikkisoitin ammattilaisen käsissä

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Marakassit ovat olennainen osa latinalaisamerikkalaista musisointia. Nyt netissä leviää viraalina takavuosina julkaistu taltiointi San Martin de los Llanos -festivaaleilta. Videolla kuullaan marakasseja soittavan Andrés Ortizin taidonnäyte.

Moni on nähnyt marakasseja ainoastaan musiikkileikkikouluissa tai koulujen musiikkitunneilla. Kyseessä on kuitenkin monipuolinen lyömäsoitin, joita on tarkoitus soittaa aina kahta kerrallaan. Kolumbiassa kuvatulla videolla nähdään miten marakassien soittaminen tapahtuu ammattimaisesti.

Yhtyeensä kanssa esiintyvä Andrés Ortiz on saanut ansaitusti huomiota marakassimestarina. Erään videon kommentoijan mukaan yhtye oli voittanut festivaaleilla järjestetyn kilpailun soittaessaan tyypillistä Llaneron alueen kansanmusiikkia.