Volvon turvajärjestelmällä rattijuopumuksia vastaan – tunnistaa humalaisen kuljettajan

Autot Digi · Tim Isokivi

Autovalmistaja Volvo on paljastanut uudet tapansa kamppailla rattijuopumusta vastaan. Humalassa ajavat halutaan pysäyttää auton sisälle asetettavilla kameroilla.

Volvon tulevissa autoissa kuljettajan toimia seurataan sensoreilla ja kameroilla. Mikäli hän vaikuttaa humalaiselta tai keskittyy muuten huonosti ajamiseen, auton vauhti hiljenee. Mikäli käytös jatkuu samanlaisena, auto pysäytetään kokonaan turvalliseen paikkaan.

Kamerat ja sensorit seuraavat esimerkiksi kuljettajan silmiä ja käsiä. Järjestelmä puuttuu asiaan mikäli hänen katseensa on liian kauan poissa tiestä eivätkä kädet pysy ratissa. Myös kuljettajan reaktionopeutta valvotaan.

Turvajärjestelmä on mukana kaikissa Volvon autoissa vuodesta 2020 eteenpäin. Yhtiö kertoo The Verge -sivustolle, etteivät kameroiden kuvaamaa materiaalia tallenneta tai luovuteta eteenpäin ilman käyttäjän suostumusta.

PS: Lue lisää autoista Jokamies.fi -verkkolehdestä.