Miesten ehkäisypilleri tekee tuloaan – testattiin jo ihmisillä

Terveys Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Ehkäisypillereitä saatetaan tulevaisuudessa tuottaa myös miehille. Tutkijat ovat jo pitkään kehitelleet miesten e-pilleriä, ja nyt sellainen on ositettu turvalliseksi kokeissa.

11-Beta-MNTDC -pillerin tarkoituksena on vaikuttaa siittiöiden ja testosteronin määrää säätäviin hormoneihin. Kuukauden kestäneen testijakson perusteella se vaikuttaa onnistuneen, sillä pillerin päivittäin ottaneiden siittiöiden määrä näytti vähentyneen merkittävästi.

Miehille suunnatun e-pillerin on peöätty vähentävän libidoa. Tutkimuksen perusteella näin ei kuitenkaan käynyt kuin viidelle koehenkilölle. Jotkut kokeeseen osallistuneista kärsivät myös lievistä sivuoireista, kuten päänsäryistä, väsymyksestä ja aknesta.

Miesten e-pillerin saapuminen markkinoille saattaa kuitenkin vielä kestää. Guardian-lehden mukaan tutkijat uskovat ehkäisypillereiden ilmaantuvan myyntiin noin vuosikymmenen kuluessa.