Kissanpentu katosi – löytyi koiran korvan alta

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Kissan ja koiran eripuraisuus johtuu usein siitä, että eläimet eivät yksinkertaisesti ole tottuneet muihin eläintovereihin. Lemmikkieläimistä voi kuitenkin tulla erittäin läheisiä, vaikka ne edustaisivatkin eri lajeja. Tämän todistaa myös kiinalaismiehen kuvaama video.

Netissä leviää parhaillaan viraalina video, jolla nähdään kiinalaisen Qi Len kuvaama suloinen eläinhetki. Mies oli ihmetellyt pienen kissanpentunsa olinpaikkaa, kunnes huomasi kultaisennoutajan korvan liikahdelleen. Mies nosti varovasti korvaa ja yllättyi näkemästään.

Pieni kissanpentu oli löytänyt lämpimän ja suojaisan paikan koiran pään vierestä. Pieni pentu nukkui korvan alla tyytyväisenä. Video on julkaistu LiveLeak-videopalveluun.