Kari Peitsamon toinenkin keikka peruttu – kärkkäät mielipiteet ovat liikaa

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Muusikko Kari Peitsamo on julkisesti ylistänyt Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpia sekä vaatinut maiden rajoja kiinni. Äskettäin hän sanoi, että Uuden-Seelannin verilöyly oli seurausta pakotetusta monikulttuurisuudesta. Monet ovat tyrmistyneet kommenteista.

Nyt muusikon mielipiteet ovat vaikuttaneet hänen keikkailuunsa. Kerroimme äsken hämeenlinnalaisen Ämyrockin poistaneen Kari Peitsamon esiintyjälistaltaan. Nyt myös Pyhätunturin Pyhä Unplugged -festivaali on ilmoittanut, että ovat muokanneet artistikattausta yleisön toiveesta.

Ilta-Sanomien mukaan Kari Peitsamon nimi on poistettu Pyhä Unpluggedin esiintyjälistalta viimeaikaisten tapahtumien vuoksi. Peitsamo kommentoi aiemmin Ämyrockin keikan peruuntumista harmillisena, koska oli odottanut sitä innokkaana. Sittemmin hän on ryhtynyt boikotoimaan festivaalia.

– Laitetaan nyt tähän vielä toi HS:n 2017 haastattelu ja lause, jossa sanon, etten kannata nykymuotoista ’monikulttuurisuutta’. Onhan aika hätkähdyttävää, suorastaan hieman huvittavaa, että ihan asiallisesti ja korrektisti esitetystä mielipiteestä laitetaan boikottiin, Peitsamo kommentoi Twitterissä.

https://twitter.com/KariPeitsamo/status/1111219453923115008

https://twitter.com/KariPeitsamo/status/1111208654349524992

https://twitter.com/KariPeitsamo/status/1016200976280313856