Mitä ihmiset käyttivät seksissä ennen liukastimia?

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Seksin nautinnollisuus korostuu silloin, kun yhdynnässä on tarpeeksi liukastusta penetraation sujuvuuden ja kivuttomuuden takaamiseen. Liukuvoide on ehdoton etenkin peppuseksissä, mutta sen avulla voi saavuttaa helposti lisänautintoa myös perinteisimpiin seksin muotoihin. Mitä käytettiin ennen vanhaan?

Ihmiset ovat pyrkineet käyttämään liukastusaineita kautta aikojen. Sylki lienee maailman vanhin ja käytetyin keino saavuttaa lisäliukastusta penetraatioon. Sittemmin ihmiset ovat suosineet erilaisia öljyjä sekä uuttaneet liukastusianeita kasveista, Men’s Health raportoi.

Oliiviöljy ja neilikkaöljy ovat olleet suosiossa tuhansia vuosia ennen ajanlaskumme alkua. Erilaisia öljyjä, kuten kookosöljyä kannattaa hyödyntää edelleen, sillä ne ovat terveellinen vaihtoehto kemiallisesti tuotettujen aineiden rinnalle. Aasiassa on uutettu merilevästä saatavaa karrageeniä seksin liukuvoiteeksi. Myös jamssista on keitetty hilloa, mikä on toiminut seksin nautinnon lisääjänä muun muassa Japanissa Edo-kauden aikana 1600-1868 vuosina.