Tutkimus: Sperman nieleminen saattaa parantaa raskauden mahdollisuutta

Terveys · Tim Isokivi

Kuten kaikkien biologian tunnilla hereillä olleiden pitäisi tietää, ei suuseksillä ja raskaaksi tulemisella ole suoraa yhteyttä. Hollannin Leidenin yliopiston terveydenhuollon laitoksen tuoreen tutkimuksen mukaan sperman nieleminen saattaa kuitenkin parantaa raskauden mahdollisuutta.

Tutkimuksessa synnytyslääkärit esittivät 97 vähintään kolme selittämätöntä keskenmenoa kokeneelle alle 36-vuotiaalta naiselle kysymyksiä heidän seksielämästään. Vastauksia verrattiin 137 naisesta koostuvaan kontrollityhmään, joka ei ollut kokenut keskenmenoja.

Journal of Reproductive Immunology -tiedejulkaisussa julkaistussa tutkimuksessa paljastui yllättävä piirre. Keskenmenoja kokemattomat naiset olivat harrastaneet kumppaneidensa kanssa huomattavasti enemmän suuseksiä. Tutkijat epäilevät siemennesteen nielemisen parantavan naisen immuniteettijärjestelmää ja tällä tavoin vähentävän keskenmenon riskiä.

Tutkijat huomauttavat, ettei suuseksin ja keskenmenojen vähyyden välistä yhteyttä voida vielä nyt tehdyn tutkimuksen perusteella todistaa. Kyselyn mittakaava oli nimittäin erittäin pieni. Tutkijoiden mukaan tulokset kuitenkin viittaavat siihen, että aiheeseen perehtymistä olisi syytä jatkaa.