Salametsästäjän karu kohtalo – elefantit tappoivat ja leijonat söivät

Ohhoh! · Terhi Piiroinen

Etelä-Afrikan suurimmassa kansallispuistossa sarvikuonoja salametsästänyt mies on kuollut villieläinten hyökkäykseen. Krugerin luonnonpuiston norsulauma oli tallonut salametsästäjän hengiltä, jonka jälkeen nälkäinen leijonalauma viimeisteli miehen kohtalon ruumiin syömällä.

Poliisi on ottanut kiinni neljä Krugerin kansallispuistosta pakoon juossutta salametsästäjää. The Sunin mukaan metsästäjät olivat jahdanneet uhanalaista sarvikuonoa. Yhtäkkiä vihaiset norsut olivat yllättäneet metsästäjät, ja yksi miehistä jäi niiden armoille. Elefantit talloivat miehen kuoliaaksi, jonka aikana muut metsästäjät ehtivät juosta turvaan.

Puistonvartijat tekivät Crocodile Bridgen alueelle etsinnän. Salametsästäjästä ei löytynyt kuin verinen pää ja vaatekappaleita. Nälkäinen leijonalauma oli syönyt miehen.