Eduskuntaan pyrkivän puolueen toiminta tutkitaan – poliisi epäilee rikosta

Ohhoh! · Terhi Piiroinen

Helsingin poliisi on käynnistänyt esitutkinnan koskien vaaleissa eduskuntaan pyrkivän puolueen toimintaa. Viime viikonloppuna Helsingin Kampissa sijaitsevalla Narinkkatorilla kampanjoineen puolueen vaalimainosten on epäilty täyttävän rikoksen tunnusmerkistön.

Helsingin poliisin näkemyksen mukaan yhden eduskuntavaaleissa ehdolla olevan puolueen ja sen jäsenten kampanjointi on ollut vihamielistä sekä maahanmuuttajien ja seksuaalivähemmistöjen syrjintään tähtäävää. Rikosepäily on johtanut esitutkintaan. Rikosnimike on tässä vaiheessa tutkintaa on kiihottaminen kansanryhmää vastaan.

Rikoksesta epäillään kahta eduskuntavaaliehdokasta. Toinen heistä on myös puolueen puheenjohtaja. Poliisilla ei ole asiasta tässä vaiheessa muuta tiedotettavaa, mutta moni on nähnyt vihapuheella varustettuja vaalimainoksia levitettävän myös sosiaalisessa mediassa.

Uusimmat