Leijonakuningas-fanit riemastuivat – uuden version pitkä traileri julki

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Disneyn Leijonakuningas-animaatioklassikosta nähdään valkokankailla tänä kesänä uusi versio. Perinteisen animaation sijaan elokuva on toteutettu fotorealistisen tietokonegrafiikan voimin.

Uudesta Leijonakuninkaasta saatiin esimakua jo viime marraskuussa. Nyt Disney on kuitenkin julkaissut elokuvasta pitkän trailerin helpottamaan fanien odotusta.

Trailerin perusteella uusi versio seuraa vuoden 1994 animaatioelokuvaa erittäin tarkasti. Erona on tietenkin se, että piirrettyjen hahmojen tilalla nähdään hämmentävän aidon näköisiä eläinhahmoja.

Leijonakuninkaan ääninäyttelijöinä toimivat muun muassa Donald Glover, Beyonce, Chiwetel Ejiofor ja Seth rogen. Elokuvan Suomen ensi-ilta on 17. heinäkuuta.

Uusimmat