Maailman seksikkäin mies Jason Momoa ajoi partansa – paljasti nyt syyn

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Näyttelijä Jason Momoa on tunnettu pitkistä tummista hiuksistaan ja parrastaan. Nyt tähti on kuitenkin yllättäen ajanut partansa pois.

Fanien yllätykseksi Momoa jakoi Youtube-videon, jossa hän leikkaa tavaramerkikseen muodostuneen partansa. Kyseessä on ensimmäinen kerta sitten vuoden 2012, kun tähti ajeli sen kokonaan pois.

Tähden teon taustalla on muukin kuin pelkkä uuden tyylin hakeminen. Momoa haluaa tempauksellaan nostaa ihmisten tietoisuutta muoviroskan haitallisuudesta ja kannustaa käyttämään kierrätettävää alumiinia.

Jason Momoa on parhaillaan Jordaniassa tulevan Dune-elokuvan kuvauksissa. Tähti tunnetaan parhaiten rooleistaan Game of Thrones -sarjassa ja Aquaman-supersankarielokuvassa.