Nettipornolaki Britanniaan – käyttäjien täytyy todistaa ikänsä

Digi Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Iso-Britannia on rajoittamassa kansalaistensa pääsyä nettipornon pariin. Heinäkuussa voimaan astuvan lain myötä pornosivustoilla vierailevien täytyy todistaa olevansa täysi-ikäisiä.

Ikä todistetaan Independent-lehden mukaan esimerkiksi syöttämällä henkilökohtaisia tietoja ykistyiseen tietokantaan tai ostamalla niin kutsuttu pornopassi kioskilta. Pelkkä syntymäajan syöttäminen verrkosivustolle ei siis riitä.

Iso-Britannian hallituksen mukaan lakiuudistuksen tavoitteena on ehkäistä pornon haitallisia vaikutuksia alaikäisiin. Laki on kuitenkin nostattanut kritiikkiä erityisesti digioikeusaktivisteilta. Sen pelätään heikentävän ihmisten tietoturvaa ja saavan esimerkiksi tietojenkalasteluun tähtäävät nettihuijarit liikkeelle.

Monet ovat myös kyseenalaistaneet lakiuudistuksen toimivuuden käytännössä. Alaikäiset saattaisivat päästä helposti käsiksi pornoon esimerkiksi väärentämällä sijaintinsa VPN-ohjelmien avulla.

Uusimmat