Laskuvarjo petti ilmassa – kauhun hetket videolle

Ohhoh! · Tim Isokivi

Laskuvarjohyppäämiseen liittyvät omat vaaransa. Esimerkiksi varjon pienikin sotkeentuminen hypyn aikana voi johtaa katastrofaalisiin seuraamuksiin.

Brittiläinen Ryan Hudson oli ollut juuri lentämässä liitopuvullaan Portugalin Algarven yläpuolella, kun hän päätti avata laskuvarjonsa. Suunnitelma ei kuitenkaan mennyt odotusten mukaisesti. Varjon narut nimittäin sotkeentuivat toisiinsa.

Hudsonilla ei ollut muuta mahdollisuutta kuin yrittää selvittää narut yläilmoissa. Noin 30 sekunnin paniikin jälkeen se viimein onnistui. 28-vuotias hurjapää onnistui laskeutumaan maahan turvallisesti, kuten hänen kypäräkameransa ikuistama ja sittemmin viraalina levinnyt video todistaa.