Takatalvi iski Eurooppaan – tältä näyttää Saksassa

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Suomessa on jouduttu kohtaamaan lumisia näkymiä takatalven iskettyä koko maahan. Sama ilmiö on todistettu myös Saksassa, jossa on satanut lunta paikoin useita senttimetrejä.

Vaikka meteorologit lupailevat kesän alkamista, saattaa ihmisten mieli olla sääolosuhteiden vuoksi vielä kovin talvinen. Saksassa on kohdattu lumisia näkymiä takatalven iskettyä maahan valkoisen kurittajan tavoin. Associated Press on julkaissut videon saksalaisesta takatalvesta.

Suomeen iskeneen takatalven johdosta koko maan lämpötilat laskivat poikkeuksellisen, jopa ennätyksellisen alas vuodenaikaan nähden. Huhtikuussa rikottiin lämpöennätyksiä, mutta toukokuu toi tullessaan kylmän säärintaman. Kevät on kuitenkin tulossa.