Pariisin Kevät julkaisi uuden Liekki-singlensä

Viihdeuutiset · Stara.fi

Pariisin Kevät on julkaissut uuden Liekki-singlensä. Kappale on toinen singlelohkaisu elokuussa ilmestyvältä Reuna-albumilta, joka on järjestyksessään Pariisin Kevään seitsemäs albumi. Keväällä 2017 julkaistu Kuume-albumi on myynyt kultaa.

– Oltiin loppuvuodesta 2017 bändin kanssa keikkojen välissä vuokramökillä etsimässä biisejä tulevalle albumille. Lämpötila oli alhainen ja mereltä työntyi tasainen, jäätävä puhallus. Valosaaste oli vähäistä ja kun kirkkaana marraskuisena yönä katsoin ylläni uteliaana levittäytyvää Linnunrataa, tunsin sen katsovan silmieni kautta itseään, Arto Tuunela kertoo.

– Siinä oli hyvä olla, tunsin itseni samanaikasesti valtavan suureksi ja mitättömän pieneksi. Olisin halunnut pitää sen hetken ja sen tunteen itselläni, mutta menin kuitenkin sisään etten jäätyisi.

Pariisin Kevät kiertueella

05.06.2019 TBA

15.06.2019 Turku, Kesärauha

21.06.2019 Tampere, Valtteri Festival

21.06.2019 Jämsä, Himos Juhannus

22.06.2019 Rauma, RMJ

27.06.2019 Seinäjoki, Provinssi

28.06.2019 Kokkola, Mustakari In Memories

04.07.2019 Jyväskylä, Jyväskylän kesä

06.07.2019 Karkkila, Sunset Beach Party

07.07.2019 Turku, Ruisrock

11.07.2019 Oulu, Suomipop festivaali

12.07.2019 Joensuu, Ilosaarirock

26.07.2019 Oulu, Qstock

11.08.2019 Helsinki, Flow Festival (levynjulkaisukeikka)