Formulalegenda Niki Lauda on kuollut

Urheilu · Terhi Piiroinen

F1-maailmanmestaruuden kolme kertaa voittanut Niki Lauda on kuollut. Hän menehtyi 70-vuotiaana. Niki Lauda on toiminut viime vuosina Mercedes-tallin asiantuntijana.

Itävaltalainen Niki Lauda kuoli rauhallisesti perheenjäsentensä ympäröimänä. Hänelle tehtiin viime vuonna keuhkosiirrännäinen ja lisäksi hänellä on ollut munuaisongelmia. Hänen perheensä on vahvistanut kuolinuutisen, The Republic raportoi.

Niki Lauda voitti F1-maailmanmestaruuden kolme kertaa. Kaksi kertaa Ferrarilla vuosina 1975 ja 1977 sekä McLarenilla 1984. Hän oli kuolla jo vuonna 1976 kohtalokkaassa onnettomuudessa Saksassa.

Uusimmat