Miehen karmiva herätys humalaisen illan jälkeen – penis leikattu irti

Ohhoh! · Tim Isokivi

Runsaan alkoholinkäytön vuoksi sammunut mies oli taannoin menettää muutakin kuin muistinsa. Kiinalainen mies huomasi herätessään peniksensä joutuneen silvotuksi.

Huaihuassa asuva Tan menetti tajunsa juotuaan puoli litraa vahvaa paikallista alkoholia. Hän heräsi seuraavana iltapäivänä voimakkaaseen kipuun ja humasi alapäänsä olevan veren peitossa. Miehen penis oli leikattu katki, ja se roikkui ohuen nahanpalasen varassa.

Lähialueen sairaalat eivät olleet varautuneet Tanin tarvitsemaan operaatioon. Lopulta mies toimitettiin Changshan Xiangyan sairaalaan. Siellä hänelle suoritettiin seitsemän tuntia kestänyt leikkaus. Kuin ihmeen kaupalla penis saatiin kiinnitettyä takaisin onnistuneesti.

Business Insider -lehden mukaan Tan oli välikohtauksen jäljiltä useita päiviä shokissa. Hän ei ole paljastanut kuka peniksen olisi saattanut leikata irti eikä suostu tekemään tapauksesta rikosilmoitusta.