Juhannusviikko helteinen – lämmintä säätä luvassa myös aatoksi

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Ilmatieteen laitos kertoo, että helleraja on ylitetty kuluvan kesäkuun aikana jo kuusi kertaa. Mikäli säät jatkuvat samanlaisena, ylitetään se muutaman kerran myös ennen juhannusta.

Juhannusaatto näyttää tämän päivän ennusteiden mukaan aurinkoiselta ja lämpimältä. Säiden puolesta samanlainen kesäkuu on ollut vuonna 2011. Toisin sanoen juhannuksena on syytä huolehtia riittävästä veden juomisesta ja aurinkovoiteen käytöstä.

Myös vesillä tulee muistaa turvallisuus, kun aurinkoinen ilma houkuttelee enemmän ihmisiä veneilemään ja uimaan. Pelastusliivit, uimarenkaat ja selväpäisyys estävät hukkumisonnettomuuksilta.