Pahoinpitely bensa-asemalla Joensuussa – erimielisyyttä tankkausjärjestyksestä

Ohhoh! · Terhi Piiroinen

Joensuulaisella bensa-asemalla todistettiin tavallista lyhyemmällä pinnalla varustetun tankkaajan raivoa. Hän oli ajanut bensa-asemalle, kun toinen autoilija oli menossa vuorollaan tankkaamaan. Asian selvittäminen äityi käsirysyyn.

Poliisi kertoo, että Raatekankaantiellä Joensuussa sijaitsevalla tankkauspisteellä on tapahtunut pahoinpitely ja vahingonteko tiistai-iltana. Tankkauspisteellä etuilleen henkilöauton kuljettaja oli hermostunut 68-vuotiaalle joensuulaismiehelle, joka oli huomauttanut tankkausvuorostaan. Lopulta tankkaamassa ollut kuljettaja oli käynyt kiinni jonossa olleen miehen vaatteisiin.

Hermostunut tankkaaja oli vääntänyt miehen päätä ja hänen silmälasinsa olivat pudonneet maahan. Tilanne oli rauhoittunut sivullisen tultua väliin, mutta jatkunut edelleen suunsoittona. Lopuksi etuilija oli lyönyt toisen miehen henkilöautosta peilin irti, minkä jälkeen poistunut paikalta. Uhri lähti tapahtuneen jälkeen keskussairaalan ensiapuun tarkistuttamaan vammansa.

Uusimmat