Legendaarinen MAD-lehti katoaa lehtihyllyistä – ei silti lopeteta kokonaan

Viihdeuutiset · Stara.fi

Maailmanlaajuista kulttisuosiota pitkän olemassaolonsa aikana saanut MAD-lehti katoaa lehtihyllyistä. Satiirilehti ehti olla markkinoilla peräti 67 vuoden ajan ja se vaikutti pitkällä urallaan lukemattomien koomikoiden, sarjakuvien ja jopa televisiosarjojen syntymiseen ja sisältöön.

MAD-lehti muistetaan ulkoisesti sen ikonisen hahmon Alfred E. Neumanin kasvoista. Lehden elokuun numero tulee jäämään viimeiseksi, joka on saatavilla irtonumerona. Jatkossa lehteä tullaan tekemään lähinnä arkistomateriaaleihin perustuvina erikoisnumeroina, jotka toimitetaan tilaajille postitse. Lisäksi erikoisnumeroita on saatavilla esimerkiksi sarjakuvien erikoisliikkeistä, kustantaja DC Comics kertoo.

Vuodesta 1952 saakka julkaistua MAD-lehteä ei siis olla lopettamassa kokonaan, mutta sen muoto muuttuu merkittävästi kuukausittain uutta materiaalia julkaisevasta lehdestä. Monet maailmanluokan julkkistähdet ovat esittäneet osanottonsa tilanteen vuoksi, ja esimerkiksi näyttelijä Steven Van Zandt kertoi, että Rolling Stone -lehden kantta suurempi merkitys hänelle oli aikoinaan pääseminen MAD-lehden kanteen.