Syöpää sairastavan BB-Janitan tila heikkeni – kiidätetty sairaalaan eristyksiin

Viihdeuutiset · Stara.fi

Useista realitysarjoista suomalaisille tutuksi tullut Janita Lukkarinen sairastui viime vuonna aggressiiviseen syöpään, jonka hän kuitenkin onnistui selättämään viime jouluna. Muutama päivä sitten Janita paljasti, että hänen syöpänsä on palannut. Nyt hän päivitti tilansa sairaalasta.

– Kävin aamulla verikokeissa, jotka oli aikaistettu huomiselta tälle päivälle perjantain arvojen ja sairaalareissun takia. Äsken tuli puhelu että mun on välittömästi lähdettävä takaisin sairaalaan, mun trombosyyttiarvo on myös pudonnut, Janita kertoo Instagramissa.

Veren hyytymiseen vaikuttavien trombosyyttien määrä Janitan veressä on lähellä nollaa, joten nyt tutkitaan onko hänellä tulehduksia elimistössään. Hän kertoo, että ympäri kehoa on alkanut ilmestyä verenpurkaumia ja mustelmia. Lisäksi kuume on 38 astetta, mikä aiheuttaa jo yksinään huolta.

– Mulle piti tilata sädetettyä verta Meilahdesta, joten veren tulo kestää joitakin tunteja, mun tilan takia oon yksityishuoneessa, etten vain saa muilta potilailta mitään tartuntoja. Myös kuten kuvasta näkee hoitohenkilökunta joutuu varustautumaan huoneen eristetyssä eteisessä ennen kuin he tulevat mun luokse, Janita kertoi.

Janita Lukkarinen tuli tunnetuksi jo vuonna 2012 Big Brother -realitysarjasta, josta hän poistui kesken kauden yritettyään sitä ennen paeta talosta hätäuloskäynnistä. Sittemmin Janita on nähty muun muassa Martina ja hengenpelastajat sekä Temptation Island -sarjoissa.

Uusimmat