Karhu tottui ruokaa antaviin turisteihin – menetti siksi henkensä

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Viranomaiset ovat lopettaneet ihmisten läheisyyteen hakeutuneen nuoren karhun yhdysvaltaisessa luonnonpuistossa. Vierailijat olivat ruokkineet karhua ja ottaneet sen kanssa selfiekuvia.

Washingtonin Scoggins Valley Parkissa elänyt Nuori mustakarhu tottui ihmisiin turistien alettua jättämään sille ruoantähteitä. Viranomaiset yrittivät turhaan kehottaa ihmisiä pysyttelemään kaukana karhusta.

Karhu yritettiin Oregon Live -lehden mukaan vangita ja siirtää uuteen elinympäristöön. Eläin löydettiin syömästä sille jätettyjä pähkinöitä, siemeniä ja maissia, eikä se edes juossut pakoon puistonvartijoita.

Viranomaiset päättivät lopulta lopettaa liian hyvin turisteille tottuneen karhun, sillä heidän mukaansa se olisi pidemmän päälle voinut koitua vaaraksi ihmisille. He kehottavat ihmisiä välttämään villieläinten ruokkimista.