Papukaijojen joukkokuolema Australiassa – putosivat taivaalta kesken lennon

Uutiset Kirjoittaja: , toimittaja Ilmoita virheestä, Tietoa meistä
Toimitusperiaatteet

Yli 60 papukaijaa on pudonnut taivaalta kuolleena maahan Etelä-Australiassa. Linnuista ainakin 57 on suojeltuja idänkoukkukakaduja. Ne ovat pudonneet urheilukentälle Adelaidessa.

MAINOS ALKAA
MAINOS LOPPUU

BBC:n mukaan viranomaiset tutkivat kakadujen joukkokuolemaa. Näkyä on kuvailtu kuin suoraan kauhuelokuvasta. Linnut olivat valittaneet maassa tuskissaan ennen kuolemaansa, ja osan suusta oli valunut verta. Paikalla oli ollut runsaasti lapsia, jotka järkyttyivät näystä.

Viranomaiset epäilevät myrkytystä. Linnuille on tehty tutkimuksia, joiden tulokset valmistuvat muutaman viikon kuluessa. Osa paikallisista on valittanut lintujen aiheuttavan tuhoja. Ne ovat esimerkiksi pureskelleet katuvalaisimia. Australiassa rekisteröidään myrkkyä hankkineiden ihmisten nimet, joten kunhan kuolinsyy selviää, saattavat myös syylliset joutua vastuuseen teoistaan.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten , , , tai laajemmin tästä aihealueesta Uutiset -osioistamme.