Disney paljasti: Yksin kotona -elokuva tehdään uusiksi

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Lähes joka joulu televisiossakin nähtävä Yksin kotona lukeutuu 1990-luvun rakastetuimpiin koko perheen komedioihin. Nyt Macaulay Culkinin tähdittämästä elokuvasta suunnitellaan monien muiden 80- ja 90-luvun nimikkeiden tavoin uutta versiota.

Disneyn toimitusjohtaja Bob Iger kertoi yhtiön suunnittelevan uudelle sukupolvelle suunnattua uutta versiota Yksin kotona -elokuvasta Disney+ -suoratoistopalveluun. Toistaiseksi ei ole tiedossa, olisiko kyseessä elokuva vai tv-sarja.

Deadline-sivuston mukaan yhtiö suunnittelee suoratoistopalveluun reboot-versioita myös muista aikaisemmin Foxin omistamista nimikkeistä. Näitä ovat esimerkiksi Night at the Museum – yö museossa ja Neropatin päiväkirja.