Vaihtoehtorockin suurnimi palasi 13 vuoden jälkeen – Toolilta uusi kappale ja levyt Spotifyn listoille

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Vaihtoehtorockin suurimpiin nimiin lukeutuvan Tool-yhtyeen uutta materiaalia on saatu odotella yli 10 vuoden ajan. Nyt yhtye on tekemässä paluuta. Tool on juuri julkaissut uuden yli kymmenminuuttisen Fear Inoclum -kappaleen.

Se on peräisin yhtyeen samannimiseltä viidenneltä studioalbumilta, joka julkaistaan 30. elokuuta 2019. Tool on ollut otsikoissa viime päivien aikana paitsi uuden levyn, myös aikaisempien albumien ansiosta.

Yhtyeen kaikki levyt ilmestyivät viikonloppuna fanien iloksi myös suoratoistopalveluihin, kuten Spotifyyn ja Apple Musiciin. Vuonna 1990 Los Angelesissa perustettu Tool on esiintynyt Suomessa kahdesti. Yhtyeen levyjä on myyty pelkästään Yhdysvalloissa yli 13 miljoonaa kappaletta.