Koiran vatsasta poistettiin 32 kumiankkaa

Ohhoh! · Tim Isokivi

Monilla koirilla on paha tapa syödä asioita, joita niiden vatsaan ei pitäisi joutua. Thaimaasta kantautuva uutinen osoittaa, miksi omistajien olisi syytä pitää lemmikkiä hyvin silmällä.

Amerikanbully Devilin omistaja Nong Aom oli hukannut edellisenä iltana laatikollisen uima-altaan koristeluun tarkoitettuja kumiankkoja ja hän epäili Devilin olevan syyllinen. Epäilys osoittautui oikeaksi koiran oksennettua kuusi kylpyankkaa.

Devil toimitettiin eläinlääkärin vastaanotolle, jossa sen vatsasta poistettiin yhteensä 32 kumiankkaa. Omistajan onneksi koira selvisi koettelemuksesta hengissä ja voi jälleen hyvin.

– Koirani ei yleensä syö mitä vain. Se tietää mikä on syötävää ja mikä ei. Tällä kertaa Devil kuitenkin nieli 32 kumiankkaa. Se olisi syönyt loputkin 12 mikäli ei olisi alkanut voimaan huonosti, Aom kuvaili Daily Mailin mukaan.

Uusimmat