Älä ghostaa – kerro tunteista rehellisesti ja toista kunnioittaen

Lifestyle · Terhi Piiroinen

Yksi nykyajan deittailukulttuurin raukkamaisimmista teoista on ghostaaminen, eli yhtäkkinen välien katkaiseminen toiseen ihmiseen vailla selityksiä. Sen sijaan kypsempää olisi kertoa asioista suoraan ja avata syitä, miksi toinen ihminen ei kiinnosta enää muutaman viikon jälkeen.

Toisinaan kipinä sammuu jo viestittelyvaiheessa. Tällöin kannattaa olla mahdollisimman rehellinen. Toiselle osapuolelle voi sanoa, että pitää henkilöä mukavana ja kunnioittaa häntä, mutta ei valitettavasti tunne sen syvempää yhteyttä tai kiinnostusta. Asiasta ei kannata tehdä hankalempaa tai ruveta analysoimaan syitä sen enempää.

On hyvä ilmaista ymmärryksensä toisen osapuolen mahdollista mielipahaa kohtaan. On hyvä tehdä selväksi, että ei koe osapuolten sopivan toisilleen romanttisessa mielessä, ja siksi flirttailu ja suhteen mahdollisuus on järkevämpää unohtaa. Tärkeintä on kuitenkin olla rehellinen hänelle ja itselleen.