Ed Sheeranin rahat jäissä – jättihittiä syytetään kopioksi

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Laulaja-lauluntekijä ei parhaillaan saa Shape of You -hitillä ansaittuja rojalteja. Syynä on oikeustapaus, jossa tähteä syytetään toisen artistin plagioimisesta. Kanteen nostaneen muusikko Sam Chokrin mukaan Shape of You -hitin kertosäe on kopioitu hänen kappaleestaan Oh Why.

Chokri kertoo lähettäneensä kappaleen Sheeranin edustajille tarvoitteenaan työskennellä tähden kanssa. Myöhemmin hän huomasi Sheeranin jättihitin kuulostavan kappaleeltaan. Shape of Youn rojaltien maksaminen Sheeranille on keskeytetty oikeusjutun ajaksi.

Sheeran on kiistänyt syytteet. Daily Mailin mukaan hän on aloittanut vastakanteen, kertoen Chokrin tahranneen maineensa ja pysäyttäneen hänen tulovirtansa.

Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta, kun Sheerania on syytetty muilta artisteilta varastamisesta. Muusikko Ed Townsend nosti taannoin tähteä vastaan kanteen, jonka mukaan Sheeranin kappale Thinking Out Loud on kopio Marvin Gayen Let’s Get It On -kappaleesta.